Haluatko liittyä tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon? Ota yhteyttä!
Laajaniityntie 3, 01620 Vantaa • puh. 09 5893 9060 • info@lkvtuijahurme.fi

Putkiremontti kahdessa viikossa?!

Rakennusyhtiö Fira otti siipiensä suojaan kolme startupia, jotka kaikki pyrkivät uudistamaan rakennusalan toimintamalleja. Yksi näistä on SiteDrive, jonka kehittämän, samannimisen sovelluksen voimin Fira kykenee nopeuttamaan putkiremonttinsa useammasta kuukaudesta kahteen viikkoon.
SiteDrive on tuotannon ohjaussovellus, joka on otettu Firan rakennusprojekteissa käyttöön viime keväänä. Startupin perustaja Andreas Bergenwall on luottavainen sovelluksen merkitykseen.
”Putkiremonteista on ollut paljon juttua, etenkin miten paljon niiden tekemisessä menee aikaa haaskuulle. Riistakameroiden avulla huomattiin, että työmaat ovat tyhjillään jopa 80 prosenttia ajasta”, Bergenwall pohjustaa.”SiteDrive pyrkii siihen, että tehdään homma fiksummin. Yksi tärkeä osa on projektin tarkempi aikatauluttaminen kuin mitä perinteisesti tehdään. Näin hankkeen läpimenoaikaa saadaan tiivistettyä, ja valmistumisessa puhutaankin nyt päivien tarkkuuden sijasta tunneista”, Bergenwall kehuu.
”Sovelluksen käyttö lähtee siitä, että laaditaan hyvin suunniteltu aikataulu. Sen tekeminen puolestaan lähtee tahtiaikaan perustuvasta filosofiasta, eli määritellään hankkeen eri osille tietty tahti, esimerkiksi kaksi tai kahdeksan tuntia. Tahtiin sisältyvät tehtävät, kuten vaikkapa laatoittaminen, suoritetaan kyseisessä ajassa, jonka jälkeen alkaa seuraava tahti seuraavine tehtävineen”, Bergenwall selventää. ”Tällä tavalla on tarkka aikataulu siitä, milloin mikäkin osa on valmis ja seuraava voi alkaa.”
”Työntekijät katsovat joko kännykästään tai työmaalla olevalta ruudulta, mikä tahti on käynnissä missäkin, ja näkevät näppärästi mihin seuraavaksi pitää siirtyä ja mitä siellä pitää tehdä. SiteDriven avulla pystytään kohdistamaan tehtäviä henkilötasolla, mikä viilaa suoritustehokkuutta entisestään”, Bergenwall jatkaa. ”Toistaiseksi SiteDrive on ollut käytössä vain Firan projekteissa, mutta pyrimme ilman muuta laajentumaan. Me haluamme tehdä jotain josta on hyötyä ja arvoa myös muille toimitsijoille, eikä sovelluksen edut ole sidottuja pelkästään putkiremontteihin”, Bergenwall kertoo.
Aika uskomatonta, jäämme kuulolle:)