Haluatko liittyä tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon? Ota yhteyttä!
Laajaniityntie 3, 01620 Vantaa • puh. 09 5893 9060 • info@lkvtuijahurme.fi

Toimeksiannoista kilpaillaan kovasti!

Kiinteistönvälittäjiä on liikaa vallitsevaan markkinatilanteeseen nähden, arvioivat kiinteistöalan kattojärjestöt. Myös muutamat suuret välitysketjut allekirjoittavat näkemyksen.

Tällä hetkellä välittäjiä on noin 4 500. Välittäjien lukumäärä ei ole juuri muuttunut, vaikka välittäjien avulla tehtyjen asuntokauppojen määrä on suorastaan romahtanut. Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton mukaan viime vuonna välittäjien avulla myytiin yhteensä noin 55 000 käytettyä kerros-, rivi- ja omakotitaloa. Tämän vuoden saldo tähän mennessä on jäänyt viime vuoden vastaavasta ajasta.

Nykyisessä asuntomarkkinatilanteessa yhdelle välittäjälle jää laskennallisesti noin yksi asunto välitettäväksi kuukaudessa. Tämähän tarkoittaa sitä, että melko paljon on välittäjiä, joilla ei ole kauppaa ollenkaan. Välittäjien mielestä koventuneessa kilpailussa pätee luonnonlaki: vahvimmat selviytyvät. Vaikeaa voi olla etenkin alalle vasta tulleilla. Välittäjiä on sillä tavoin liikaa, että toimeksiannoista kilpaillaan verisesti. Välittäjät antavat asiakkaille liian optimistisia hinta-arvoita ja välityspalkkiot ovat alhaiset, kuvailee Suomen Kiinteistönvälittäjäliiton toimitusjohtaja Jaana Anttila-Kangas.

Takkuisen asuntokaupan lisäksi horisontissa siintää toinenkin tekijä, joka voi lähitulevaisuudessa vähentää kiinteistönvälittäjien määrää. Ensi vuoden alusta tulee voimaan lakimuutos, jonka perusteella jokaisessa välitysliikkeessä kaikissa toimipaikoissa vähintään puolella välittäjistä on oltava välittäjäkokeessa osoitettu laillistetun kiinteistönvälittäjän (LKV) ammattipätevyys. Lakimuutoksen tavoitteena on parantaa välityspalveluiden laatua.

 

0 Comments

Leave a reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*