Haluatko liittyä tyytyväisten asiakkaidemme joukkoon? Ota yhteyttä!
Laajaniityntie 3, 01620 Vantaa • puh. 09 5893 9060 • info@lkvtuijahurme.fi

Milloin on oikea aika myydä asunto?

Luonnollisesti jokainen asunnon myyjä haluaa, että oma asunto on myynnissä parhaana mahdollisena aikana, jolloin potentiaalisia ostajia liikkuu markkinoilla mahdollisimman paljon. Perinteisesti on ajateltu, että kevät on asunnonvaihdon kulta-aikaa, sillä lisääntyvä valoisa aika saa ihmiset liikkeelle ja asuntoa etsimään. Onkin totta, että esimerkiksi omakotitaloille ja vapaa-ajan asunnoille riittää keväisin ja alkukesästä erityisen paljon kysyntää, kun ihmiset innostuvat suunnittelemaan oman pihan tai kesämökin hankkimista.

Asunnon ostamispäätös lähtee kuitenkin ennen kaikkea ihmisten omista, yksilöllisistä tarpeista. Usein asunnonvaihdon taustalla ovat sellaiset seikat, jotka eivät riipu vuodenajoista: perheenlisäys, uusi työpaikka, ero tai muu elämäntilanteen muutos saavat ihmiset suunnittelemaan asunnon vaihtoa, ja tällaiset muutokset voivat tapahtua mihin aikaan vuodesta tahansa. Siksi asuntomarkkinoilla riittää ostajia ympäri vuoden, eikä yksiselitteisesti ”oikeaa” tai ”väärää” aikaa asunnon myynnille ole.

Loma-aikojakaan ei turhaan kannata kavahtaa, sillä monelle ostajalle lomakausi on itse asiassa loistavaa aikaa asunnon etsimiseen: asuntoilmoitusten selailuun on kerrankin kunnolla aikaa, ja asuntonäytöillekin on helpompaa järjestää sopiva hetki. Erityisesti lapsiperheet saattavat olla liikkeellä asuntomarkkinoilla erityisesti kesälomien aikaan, sillä näin uuteen kotiin asettuminen onnistuu mukavasti ennen koulujen alkamista. Asuntoilmoitusten keskittyminen yhä enemmän internetiin puolestaan takaa, että ostajat voivat tutustua myytäviin asuntoihin missä vain ja milloin vain.

Asunnon kiinnostavuuteen asuntomarkkinoilla vaikuttavat ennen kaikkea kohteen ominaisuudet, kuten kunto, sijainti tai mahdolliset tulevat remontit. Vuodenaikojen vaihteluiden sijaan tärkein asunnon myyntiin vaikuttava tekijä onkin asunnon hinnan arvioiminen näiden kriteerien mukaan. Hinta-arvion muodostamiseen vaikuttaa asunnon ominaispiirteiden lisäksi myös sen hetkinen markkinatilanne.

Kiinteistönvälittäjä on asuntokaupan asiantuntija, jolle asuntomarkkinoiden seuraaminen on olennainen osa toimenkuvaa. Paikallinen kiinteistönvälittäjä tuntee alueen asuntomarkkinat, hintakehityksen ja tulevaisuuden näkymät ja juttelee niistä mielellään kanssasi maksuttomalla arviokäynnillä. Samalla saat oivallisen tilaisuuden tutustua välittäjään ja pohtia, olisiko juuri hän oikea ihminen välittämään sinun kotiasi.

SKVL